maanantai 18. toukokuuta 2015

Kotikaupungin kameleontti

Yritysten mielikuvamarkkinoinnin haasteita ovat mm. kuinka onnistutaan viestimään oikeille kohderyhmille sen tuotteista ja tyylistä visuaalisin keinoin. Jännittävän matkan on tehnyt tällä saralla riihimäkeläinen Sisustusliike Awara http://www.awara.fi/

Yritys aloitti toimintansa Häntätukku-nimellä 1998 myymällä tukkuliikkeiden ja valmistajien loppueriä. Oma linja löytyi kuitenkin vuonna 2001 ja varsin ketterästi yrityksen liikeidea onnistui yhdistämään puutarhatuotteet ja sisustustuotteet toimivaksi kokonaisuudeksi. Näin asiakaskunta oppi todella nopeasti löytämään haluamansa tuotteet kiinnostavaksi ja havainnolliseksi luodusta myymälästä.

Yrityksessä työskentelee asiantunteva henkilökunta, joista kahdella on sisustussuunnittelijan koulutus. Toinen heistä on yrittäjä Elisa Palin-Willström, joka luotsaa miehensä Antti Willströmin kanssa yhteistä yritystään. Vuonna 2010 tapahtui jälleen kiinnostava muutos. Noblessa- keittiö tuli mukaan huonekalutuotteiden seuraksi. Näin koko kodin konsepti toimii kattaen tuoteryhmät puutarhan, keittiön, huonekalujen sekä sisustustuotteiden osalta. Keittiömallit löytyvät heidän kotisivuiltaan.




Awaran myymäläympäristö on rennolla otteella rakennettu hieman nostalgiseksi, mutta myös trendikkääksi sisustustuotteiden löytöpaikaksi. Tuotteiden esillepano ja väriryhmät ovat ammattilaisen käsialaa ja ne luovat hauskoja mielikuvia ja tunnelmia vaikkapa mummolan vintiltä.




 




Huomautus. Blogikirjoittajalla ei ole yhteistyösitoumuksia eri teemoissa käsiteltävien yritysten kanssa.
  
 
Herkulliset väriryhmät  auttavat asiakasta valitsemaan kokonaisuuksia omaan kotiin.
Keittiömallit niveltyvät muiden huonekalujen esillepanon jatkeena omana osastonaan.
 
 
 
Sisustustuotteita löytyy 30 eri maahantuojalta ja tuottajalta. Hieno ratkaisu trendituotteiden etsijöille niiden saatavuuden näkökulmasta katsottuna.